Aamulla oli kiva herätä rauhassa ja venytellä hitaasti. Kellokin on vasta tulossa seittemän.

Oon kerinnyt tässä jo hiukan suunnitella tulevaa thinspiraatio-vihkooni, joka on odottanut kauan vihon muodossa pääsyä oikeeseen muotoon, mutta koska sanoisinko ajan puutteen takia ja kuvien puuttumisen takia, en ole aloittanut koko projektia, mutta viime yönä sain nyt tulostettua joitain thinspiroivia kuvia, joten voisin aloittaa vihon tekemisen tänään.

Kyseisen vihon sisällys tulee olemaan täynnä thinspiroivia kuvia sekä lauseita, kalorimäärät joka päivältä, liikunta määrät ja aijon liimata etusivulle itsestäni kuvan, jotta muistan kuinka pitkä matka minulla on tavoitteeseeni. Ja kun tulee nälkä ei tarvitse muuta kuin vihon luokse mennä ja katsastaa etusivu ja nähdä se läski mitä omistaa, niin johan syömishimot katoavat. Tosin tämä idea toteutuu vain jos veli vaivautuisi tuomaan kameran.

Huomenna sitten alkaa työt, onneksi. Viikonloppu on taas mennyt datatessa, mutta onneksi olen saanut jotain hyödyllistä aikaan ja tällä lauseella viittaan thinspo-vihkoon. Huomenanna pitäis hoitaa kanssa muutto-asiaa, mutta sattuneista syistä jos en saa sitä helvetin kuittia käsiini, niin jää muuttokin tekemättä koska muuten ei luovuteta avainta. Perkeleen kummalliset kiinteistövälittäjät, kun vain kuittia vastaan saa avaimen ja kämppis ei tunnu ymmärtävän sitä, että mulla ei oo vielä sitä kuittia käsissäni, joten toivoo vaan että saan sen käsiini, että se pääsee tekeen sitten sitä muuttoo sinne.  Ja se on jo roudaamassa sinne kavereita yöks, joka on sinänsä ärsyttävää, koska kämppä on yhteinen, mutta se vaan mainitsee: 'joo muuten kutsuin sen ja sen sinne, sitten vielä tonkin jne.'

On se mukavaa varmasti kun pääse vihdoista ja viimein asuu ilman auktoriteetteja, mutta minä joka oon asunut yksin 15. vuotiaasta asti, niin ärsyyntyy kyllä tollasesta. Ja asioista on sovittava yhdessä, niin ei. Jos homma ei tuu toimii kuukauden sisällä, vaan jatkuu samallalailla, että tulee näitä ' btw se tulee tänne tänään ja ne tulee yöks, kun annoin vähän niinkun luvan.' niin muutan käpästä helvettiin, koska en jaksa tosiaan tollasta että multa ei kysytä mitään, vaikka se ei nyt sinänsä mua pitäis haitata kun oon tulevan viikon muutenkin vielä vanhalla kämpillä, mutta jos siellä menee jotain paskaks, niin siinähän sitä ollaan sitten. Mä en korvaa tai maksa omasta vuokravakuudesta taksin yhtäänn mitään. No en tiedä, ymmärrätekö miks oon ärsyyntynyt tai no vittuuntunut tästä kaikesta, mutta kuitenkin kun kaverille ei mee perille, että se ei oo varmaa sen kuitin suhteen, lasku on maksettu, mutta kuittia mulla ei oo käsissäni eli ei vielä muuttoa, sekä se että se kutsuu sinne siks viikoks porukkaa yöks, multa kysymättä mitään.  Tosi ärsyttävää.

Ja mun kun piti tehdä päiväkirja merkintä kauniisti kirkastuvasta aamusta, mutta ärsyynnys pääsi nyt voitolle.

Tänään tosiaan äitiltä pitää mennä omaan kämppään ja valmistautua henkisesti töihin. Jos sitä tänään kävis vaikka illalla vielä lenkillä, kunhan ei oo hirveen pimeetä siihen aikaan niin uskallan vielä mennäkin.

Mutta joo, mulla rupes nyt aika pahasti vituttaa kun päästin ajatukseni vapaiksi kahleistaan, joten taidan mennä juomaan kahvia ja mittaamaan painoni. Jatkan myöhemmin tänään.

-Alexiella

-Jokainen syömättä jätetty ateria on voitto-

 

Tervetuloa katsastamaan blogini.

Olen 18. vuotias tyttö keskeltä ei mitään. Joulukuussa pääsin lopullisesti irti huostaanottolaitoksestani,

jossa olin oleillut viimeiset neljä vuotta sekä 7kk.

Syyt joutumiseen sellaiseen paikkaan olivat minussa itsessäni: juominen, karkailu kotoa, auktoriteettimuus vanhemmilta, lintsaus koulusta. Ei sen pahempaa.

Sitä ennen 11. vuotiaana olen ollu pitkässä niemessa kriisijaksolla viiltelystä ja kahdesta itsemurhayrityksestä, ja ei en tehnyt niitä huomion takia, vaan masennuksen.

Voisi luulla, että nyt pitäisi mennä paremmin, mutta ei mene niin ei. Ajatusten tuoma tuska on liikaa, on ollut koko elämän ajan jo liikaa. Jos ajattelee paljon, kärsii enemmän. Ainakin niin se mun mielestä menee.

Olen kyllä päässyt monesta asiasta irti, kuten liiallisesta juomisesta, viiltelystä sekä itsemurha-ajatuksista, mutta tilalle on tullut halu olla laiha. Tavoitteena on 50 kiloa ja siittä mistä lähdin liikkeelle eli 69 kilosta on jo lähtenyt 6 kiloa.

Pituuteni on 170cm ja painoni 64.8kg, tänä aamuna ainakin oli niin.

Se miksi laihdutan on syy taas erikseen. Koska olen päässyt juomisesta ja viiltelystä irti, niin helpoin tapa purkaa tuskaa ja likasita oloaan on laihdutus. Se on suhteellisen huomaamatonta toimintaa, eikä kukaan voi puuttua siihen, koska aina voi selitellä.

Toisinaan päivät menee hyvin, tosi hyvin ja tosi hyvin tarkoittaa sitä että en ajattele sen kummemin mitään vaan elän elämää eteenpäin, enkä kritisoi jatkuvasti itseäni. Ja huonot päivät tarkoittavat sitä, että jään junnaan paikalleni, rakennan pilvilinnoja jotka halkeilevat heti ne rakennettuani, jatkuvaa itsensä haukkumista, ja jatkuvaa virheiden puintia.

Olishan se hauskaa pystyä positiiviseen ajatteluun, mutta aina kun kokeilee sitä, niin saa kahta kauheemmin turpaansa, eikä sitä jaksa noustakkaan niin useesti kuin ennen. Nykyään mieluummin jäis vaan kotiin makoileen sohvalle tai vetää hikireeniä, kuin lähtis kouluun kuunteleen kavereittensa paskanjauhantaa, johon lähtee mukaan, vaikka tietää sen kuinka paska ihminen itsekkin on ja että itsessään on samoja piirteitä mitä kaverit inhokki-ihmisessään kritisoivat. Välillä saan pidettyä kieleni kurissa, enkä jauha paskaa tai arvostele jatkuvasti muiden tekemisiä, kuten kaverini, mutta välillä lähden mukaan ja sanon kaikkea, joka saa olon tuntuu paskasela, koska tavoitteena kuitenkin on laihempi sekä luonteeltaan parempi ihminen. Ja ikävä kyllä mulle on annettu omatunto, joka toimii turhankin hyvin.

Jokaisessa päivässä on jotain huonoa ja huomaamatonta hyvää. Halusin edes yhden päivän, joka olis hyvä. Edes yhden. Sellanen päivä, että olisin kerrankin tyytyväinen itteeni ja kaikki muutkin olis. Ei tarvis suorittaa niitä rooleja, joita ihmiset suorittaa, vaan sais olla kaikille se yks minä. Ja ettei tarvis hävetä omaa ulkonäköönsä. Ei tarvis hävetä sitä, että on silmälasit tai kasvojen piirre on levee, tai liian paksuja reisiä ja isoo mahaansa. Sais olla vaan tyytyväinen siihen mitä on. Eikä tarvis hävetä sitä atooppista ihoo, joka punottaa niin paljon, että on tungettava meikkiä naamaan tai niitä näppyjä tai mitään muutakaan. Mutta no niin, muutokset lähtee itsestä- jaen kykene oleen tyytyväinen ennen kun oon saavuttanut mun tavotepainon sekä luut. Sitä ennen en osaa nauttia mistään.

Tänään oon syönyt oikeesti liikaa, niin paljon etten kehtaa edes tässä mainita mitään ja jakaa häpeääni muille tahoille, kuin hävetä itseäni yksin. Huomenna sitten huomattavasti vähemmän ruokaa kun tänään.

Liikuntaakaan en oo tänään harrastanu, pelannut vaan wowia ja peittänyt surujani sillä. Ehkäpä huomenna vois käydä heittää kolmen kilsan lenkin ja onneks alkaa hiihtoloma ja on töitä, niin voi keskittyä kunnolla laihduttamiseen seuraavan viikon ajan.

Mutta taidanpa jatkaam yöhemmin kirjoittamista, pahoittelen kirjoistuvirheitä.

-Alexiella