Tervetuloa katsastamaan blogini.

Olen 18. vuotias tyttö keskeltä ei mitään. Joulukuussa pääsin lopullisesti irti huostaanottolaitoksestani,

jossa olin oleillut viimeiset neljä vuotta sekä 7kk.

Syyt joutumiseen sellaiseen paikkaan olivat minussa itsessäni: juominen, karkailu kotoa, auktoriteettimuus vanhemmilta, lintsaus koulusta. Ei sen pahempaa.

Sitä ennen 11. vuotiaana olen ollu pitkässä niemessa kriisijaksolla viiltelystä ja kahdesta itsemurhayrityksestä, ja ei en tehnyt niitä huomion takia, vaan masennuksen.

Voisi luulla, että nyt pitäisi mennä paremmin, mutta ei mene niin ei. Ajatusten tuoma tuska on liikaa, on ollut koko elämän ajan jo liikaa. Jos ajattelee paljon, kärsii enemmän. Ainakin niin se mun mielestä menee.

Olen kyllä päässyt monesta asiasta irti, kuten liiallisesta juomisesta, viiltelystä sekä itsemurha-ajatuksista, mutta tilalle on tullut halu olla laiha. Tavoitteena on 50 kiloa ja siittä mistä lähdin liikkeelle eli 69 kilosta on jo lähtenyt 6 kiloa.

Pituuteni on 170cm ja painoni 64.8kg, tänä aamuna ainakin oli niin.

Se miksi laihdutan on syy taas erikseen. Koska olen päässyt juomisesta ja viiltelystä irti, niin helpoin tapa purkaa tuskaa ja likasita oloaan on laihdutus. Se on suhteellisen huomaamatonta toimintaa, eikä kukaan voi puuttua siihen, koska aina voi selitellä.

Toisinaan päivät menee hyvin, tosi hyvin ja tosi hyvin tarkoittaa sitä että en ajattele sen kummemin mitään vaan elän elämää eteenpäin, enkä kritisoi jatkuvasti itseäni. Ja huonot päivät tarkoittavat sitä, että jään junnaan paikalleni, rakennan pilvilinnoja jotka halkeilevat heti ne rakennettuani, jatkuvaa itsensä haukkumista, ja jatkuvaa virheiden puintia.

Olishan se hauskaa pystyä positiiviseen ajatteluun, mutta aina kun kokeilee sitä, niin saa kahta kauheemmin turpaansa, eikä sitä jaksa noustakkaan niin useesti kuin ennen. Nykyään mieluummin jäis vaan kotiin makoileen sohvalle tai vetää hikireeniä, kuin lähtis kouluun kuunteleen kavereittensa paskanjauhantaa, johon lähtee mukaan, vaikka tietää sen kuinka paska ihminen itsekkin on ja että itsessään on samoja piirteitä mitä kaverit inhokki-ihmisessään kritisoivat. Välillä saan pidettyä kieleni kurissa, enkä jauha paskaa tai arvostele jatkuvasti muiden tekemisiä, kuten kaverini, mutta välillä lähden mukaan ja sanon kaikkea, joka saa olon tuntuu paskasela, koska tavoitteena kuitenkin on laihempi sekä luonteeltaan parempi ihminen. Ja ikävä kyllä mulle on annettu omatunto, joka toimii turhankin hyvin.

Jokaisessa päivässä on jotain huonoa ja huomaamatonta hyvää. Halusin edes yhden päivän, joka olis hyvä. Edes yhden. Sellanen päivä, että olisin kerrankin tyytyväinen itteeni ja kaikki muutkin olis. Ei tarvis suorittaa niitä rooleja, joita ihmiset suorittaa, vaan sais olla kaikille se yks minä. Ja ettei tarvis hävetä omaa ulkonäköönsä. Ei tarvis hävetä sitä, että on silmälasit tai kasvojen piirre on levee, tai liian paksuja reisiä ja isoo mahaansa. Sais olla vaan tyytyväinen siihen mitä on. Eikä tarvis hävetä sitä atooppista ihoo, joka punottaa niin paljon, että on tungettava meikkiä naamaan tai niitä näppyjä tai mitään muutakaan. Mutta no niin, muutokset lähtee itsestä- jaen kykene oleen tyytyväinen ennen kun oon saavuttanut mun tavotepainon sekä luut. Sitä ennen en osaa nauttia mistään.

Tänään oon syönyt oikeesti liikaa, niin paljon etten kehtaa edes tässä mainita mitään ja jakaa häpeääni muille tahoille, kuin hävetä itseäni yksin. Huomenna sitten huomattavasti vähemmän ruokaa kun tänään.

Liikuntaakaan en oo tänään harrastanu, pelannut vaan wowia ja peittänyt surujani sillä. Ehkäpä huomenna vois käydä heittää kolmen kilsan lenkin ja onneks alkaa hiihtoloma ja on töitä, niin voi keskittyä kunnolla laihduttamiseen seuraavan viikon ajan.

Mutta taidanpa jatkaam yöhemmin kirjoittamista, pahoittelen kirjoistuvirheitä.

-Alexiella